Sintassa jälleen kahden kuukauden jälkeen. Torstaille sattui jokin ”Corpo de Deus” eli ”jumalan ruumis” –pyhä, joka tarkoitti kaikille vapaapäivää. En tiedä mistä tämä juhlapäivä juontaa juurensa (joo, wikipediastahan se nopeasti löytyy, mutta en jaksanut lukea selitystä ;) ), mutta vapaapäivä on aina vapaapäivä.
Aamuinen herätys oli liian aikainen ja olin hieman sekaisin ja väsynyt koko päivän. Joten jos viime viikonloppu oli hyvä kiipeilyviikonloppu, nyt sitten olikin jo aika ottaa vähän takapakkia. Koska Sintran kalliot ovat selkeästi positiivisia, tarkoittaa se sitten sitä että reittien vaikeuksien on tultava muualta. Ja yleensä se tarkoittaa sitä, ettei otteita läheskään ole käsille eikä jaloille ja tasapainoillen on kitkalla mentävä eteenpäin. Ikävä tunne, kun jatkuvasti jännittää pitääkö jalkojen kitka vai ei, vai saako raapia nahkaansa karkeaa graniittikalliota vasten. Oli taas siitä kiipeilystä rentous kaukana.. Väsymys kiristi pinnaa ja kallio, josta ei saa otetta jännitti ja jopa hieman ärsytti joten kiipeilyt jäivät vähän vähemmälle.
Lähestymisohjekuva, jotta seuraavankin kerran muistaa mistä kääntyy polku kallioille.
Valmistautumista.
Matthias kiipeämässä pyöremuotoisia "tikapuita". Muualta kuvasta näkyy hyvin minkä tyyppistä kallio oli.
Hieman haastavampaa lähestymistä.
Lähestymisen leveysrajoitus.
Tammien (?) oksat täynnä naavaa.
1 comment:
miksi ei:)
Post a Comment