Wednesday, July 4, 2007

Takaisin Lissabonissa

N. 1550 kilometrin ja viiden maan läpiajon jälkeen palasimme Lissaboniin.




Tervetuloa parkkimaan Lissaboniin.

Huomaa kotikadun oikean reunan tuplaparkkiminen yöksi. Paikallinen tuttavani tiesi tässä kertoa, etteivät Lissabonin parkkipirkot ole oikeutettuja sakottamaan kuin laillisien paikkojen maksamatta jääneistä parkkimaksuista. Laittomille paikoille parkkijoiden sakottaminen onkin sitten jo poliisin heiniä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Aikaa reissuun meni, mutta itsepähän valittiin välttää moottoriteitä (maisemat & hinta). Auton kulutus pysyi tasaisesti hieman yli kuudessa litrassa, joten menovettä paloi n. 160 litraa. Espanjassa tankintäytön takia ajettiin jopa ylimääräisiä kilometrejä, kun bensanhinta jäi siellä aina alle 1,10 e/l (halvimmillaan 1,063 e/l)! Muissa maissa kärvisteltiinkin 1,40 e/l kieppeillä.

Huomenna ohjelmassa pyykinpesua ja perjantaina suunnaksi etappi 2; Marokko.

Tuesday, July 3, 2007

Portugalin maaseutua

Jo hieman ennen Portugalin puolelle pääsyä maisemat alkoivat onneksi muuttua. Espanjan Castilla y Leon –alueen kuvaamiseen ei montaa sanaa tarvita; kuiva ja tasainen. Kylät olivat autioituvia ja rapistuvia, joissa ei aluksi uskottu edes kenenkään enään asuvan.

Pohjois portugalissa oli kuitenkin toisin. Pikkuruiset kylät näyttivät viehättävilta, vaikka väestön vanheneminen näkyykin katukuvassa.

Juuri ennen rajaa Espanjan puolelta löytynyt pieni järvi, jossa uinti virkisti mukavasti (Suomessako kesällä vesi kylmää?). Kylässä pysähdyttiin myös hitsauttamassa pakoputki takaisin kiinni auton alle. Toivottavasti 25 euron hitsaus kestää Suomeen asti.





Mahtava paikka. Aurinkoisella säällä vieläkin parempi.




Aamiaismaisemaa tienposkessa.



Kapeita vuoristoteitä.



Tätä tietä kavuttiin ylös.



Pikaista haikkailua autoilun lomassa.

Monday, July 2, 2007

Baskimaa



San Sebastian eli Donostia.



Vanhan kaupungin katuja.

Sunday, July 1, 2007

Tour de France

Ranskan läpiajo sujui leppoisasti. Maa on iso ja täynnä peltoja joiden keskellä suhailtiin pikkuteitä kyläpahasesta toiseen.






Aamupala maissipeltojen äärellä.



Peltoa pellon perään.

Alkumatkasta ihmeteltiin useiden liikennemerkkien oheen lisättyjä RAPPEL kylttejä. Suomi-ranska-suomi tiesi kertoa rappelin tarkoittavan ”muistutus, huomautus”. Hämärän peittoon jäi, miksi joka toiseen liikennemerkkiin täytyy tämä lisäkilpi liittää. Tai kääntäen; miksi joka toisessa ei sitä tarvita. Suomalaisen mielestä aikamoista tuhlausta.






Huomautus; nopeusrajoitus 110 km tunnissa.

Nissan kulki loistavasti. Moottori kävi kuin unelma, eikä öljyäkään hävinnyt. Kulutuksenkin saimme huomata jäävän mukavasti piirun päälle kuuten litraan satasella. Tavaratilakin muuttui kädenkäänteessä parisängyksi, eikä Corsan kauppaanjääminen enää harmittanut. Matkan ainoa pieni takaisku havaittiin jo 250 km jälkeen:





Belgian pikkutiet tekivät tehtävänsä.

Pakoputken katkeaminen ei matkantekoa hidastanut ja saatiinpahan käyntiäänet entistä miehekkäämmiksi.





Pyykkihetki leirintäalueella.