Belgia

Heti matkan alkuun onnistuttiin valitsemaan Belgian pienimmät ja syrjäisimmät tiet, joten matkanteko ei ollut kovin vauhdikasta. Pomppuiset pikkutiet antoivat kestotestin iskareille.

Sateinen pikkukylä Belgiassa.

Pommi kuin pommi

Vuoden 94 farmari Nissan Primera kehrää alla kuin uusi. Herkkuja ei auto paljoa tarjoile, mutta kunto on silmämääräisesti erittäin hyvä ja TÜV, eli saksalainen katsastus, meni eilen läpi ilman moitteita. Nyt tällä autolla siis saisi vielä ajaa Saksassa kaksi vuotta. Myös auton osto ja rekisteröinti sujui helposti, kun ystävällinen autokauppiaamme Mahmud heitti virastokierroksen kanssamme.

Hintaa tälle huville kertyi:

70 e katsastus (pakollinen, koska umpeutumassa)

160 e vakuutus & kilvet (auton maastasiirtovakuutus 2 kk)

42,40 e rekisteröinti

plus X e itse auto.

Eli halpaa kuin heinänteko.

Tavarat ja laatikollinen halpaa saksalaista ruokaa takakonttiin ja matka kohti Portugalia voi alkaa.

Autokauppiaamme Mahmud ja uusi kulkupelimme.


Sivuprofiili.

Autoa ostamassa

Saksassa on kylmää ja sateista. Eli perinteistä Suomen kesää saan nyt sitten maistella Saksan maalla. Vipen meksikokaveri Richard, tai tuttavallisemmin Riku vaan, ystävällisesti majoittaa meidät olohuoneensa lattialla varsin mukavasti ja tarjosi menopeleiksi kaksi polkupyörää, joilla ollaan suhailtu pitkin kaupunkia.

Jo helmikuussa Lissaboniin lähtiessä oltiin melko varmasti päätetty, että Lissabonista takaisin Suomeen tulen maita pitkin Euroopan kesästä nauttien ja Vipe liittyy mukaan niin pitkäksi aikaa kuin työt antavat myöten. Kun varmistui, että Vipekin saa kunnon kesäloman, alkoi vähitellen itää ajatus liikkumisesta autolla Euroopassa. Ainut mikä puuttui, oli se auto.

Tänne sitä sitten tultiin Saksaan halpojen käytettyjen autojen kiilto silmissä. Fillareiden selkään vaan, ja suunnaksi joen toisella puolella oleva Beier:in alue, jossa internet kertoi sijaitsevan useampiakin käytettyjen autojen myyjiä. Käytettyjen autojen bisnes näyttäisi kuuluvan saksalaisille, joiden suonissa virtaa enemmän tai vähemmän turkkilainen tai pohjoisafrikkalainen veri. Liikkeitä löytyi ja roppakaupalla autoja, jotka kaikki myyjien mukaan olivat ”a kuud kaar”.

Autoja katsellessa ja hintoja kuunnellessa budjetti alkoi repeillä jo heti alkuunsa ja päätettiin ottaa hieman enemmän väljää hintahaarukkaan. Tiistai-iltana oltiin miltei jo sitä mieltä että kesäbiiliksemme voisi hyvinkin päätyä näppärän näköinen ja oloinen vuoden ’94 Opel Corsa. Kunnes sitten tuli lukaistua tarkemmin suomessa rekisteröitävien ajoneuvojen vaatimuksia, ja todettua että Corsasta puuttuvat kyljistä sivusuuntavalot eli vilkut, eivätkä etuvilkutkaan kaarru kylkien puolelle. Parempi olla ottamatta riskiä, että Suomessa aiheutuisi lisäkuluja vilkkujen asennuttamisesta.

Ensimmäinen oikea vaihtoehto.

Vaateliaita ei olla autokaupoissa oltu, auton pitäisi olla vain halpa ja toimia hyvin seuraavat 8000 km.. Kuitenkin tosiasiassa ollaan rajoituttu katselemaan joko pieniä neliovisia kaupunkiautoja (alhainen kulutus / ahtaus) tai halpoja farmareita (majoitus / suurempi kulutus). Siihen väliin sijoittuvien autojen hyötyjen ja haittojen suhde ei ole tuntunut olevan yhtä hyvä.

Pienen Corsan jälkeen ollaankin kallistuttu lopulta kombi, eli farmari, mallisen Nissanin suuntaan. Nyt tässä sitten ollaan jouduttu hieman odottelemaan asioiden kehittymistä. Perästä kuuluu miten autokaupat sujuivat.

12.35-16.30 lento Bonn:in

4 kuukautta kestäneiden empiiristen tutkimusten valossa voisin tuloksena esittää tämän kaksihenkisen perheen perhe-elämän kärsineen erillään olosta. Näiden tulosten valossa uskaltaneen johtopäätöksenä todeta, ettei lisää vaihto-ohjelmia suositella tapahtuvan lähitulevaisuudessa.

Mutta nyt se on ohi ja lennän tänään Bonn:iin, jonne myös Vipe saapuu 50 min omaani aikaisemmin laskeutuvalla lennolla. Sieltä olisikin tarkoitus ajaa takaisin Lissaboniin ”uuden perheenjäsenen” kyydissä, jos ostokriteerimme täyttävä (se hinta, se hinta..) kärri on riittävän yhteistyöhaluinen kanssamme.

San Juan Cangas:issa 22.-24.6

Juhannus viikonloppua, näin espanjalaisittain ihan vaan San Juan:ia, lähdin viettämään Pohjois-Espanjassa Galisiassa sijaitsevaan kylään Cangas:iin. Tsekkiläinen kaveri Petr on intohimoinen kajakkipoolon (tai kanoottipoolo, miten nyt suomeksi liekään) pelaaja, ja tätä kautta ajautunut pelailemaan myös espanjalaisten kanssa. Puhetta oli, jos turnaukseen lähtiessä autossa on tilaa, niin mielelläni lähden katselemaan Espanjan periferioita jonkun kerran.

Samalla tuli hieman harjoitusta tulevan kesän varalle; matkaa kertyi kutakuinkin 500 km suuntaansa, joten takamustaan sai hieman puuduttaa autossa.

Ensimmäinen yö nukuttiin hylätyn kirkon pihassa. Yön pimeydessä paikka vaikutti hieman karmivalta, mutta rauhalliselta.

Valoisalla saimme kuitenkin nähdä kuinka kauniiseen paikkaan olimme summamutikassa törmänneet.

Aamupäivällä tutustuin kylään, jonka parasta antia olivat pienet rannat.

Lokkien juhlaa. Lissabonissa olen ihmetellyt, missä ovat kaikki lokit, kun kaupungilla näkyy lähinnä vain puluja. Toisin oli Cangas:issa.

Kajakkipoolo matsista.

Sain parin päivän pikakurssin pelin hienouksiin.

Romukasa rannalla.

Illemmalla selvisi rojukasan käyttötarkoitus. San Juan:ia juhlitaan kokoin myös Espanjassa. Pitkin rantaa ihmiset olivat väsänneet pienempiä ja suurempia kokkoja, joihin tuntui kelpaavan miltei mikä tahansa polttoaineeksi. Koko kylän yllä leijuikin kohtalaisen tiheä savu koko yön.

Juhannusfestaritkaan eivät jääneet tänä vuonna kokematta. Paikalliset bändit vain eivät olleet erityisen hyviä. Aurinkorasvankin onnistuin unohtamaan kotia, josta tuloksena kuvassa näkyvä nenä ja myöhemmin koko naama.

Petr espanjalaisen joukkueensa kanssa ryhmäkuvassa, plus valmentaja (kyllä, se ainoa naispuolinen), plus ylimääräinen pää.

Tenttiin lukua

Maanatain tenttiin lukiessani olen päässyt multilingual opetuksen piiriin. Luentoprujuina saatavilla oleva materiaali kun sisältää enemmän tai vähemmän kotoisen portugalin lisäksi englannin-, espanjan- ja ranskankielistä materiaalia. Tästä syystä nyt harmittelen englannin ja ranskan sanakirjojen jättämistä kotia. Tenttivalvojaan olisi varmasti tehnyt vaikutuksen pinotessani pöydälle kaiken muun materiaalin viereen (kyseessä ”open book” tyyppinen tentti) portugali-espanja-englanti-ranska sanakirjatornin.

Monikielisen materiaalin tulkitsemisen lisäksi opiskelen jonkinlaisin hieroglyfi kirjoitusmerkein kirjoitettua portugalia, koska ilmiselvästi minun ja professorin välissä on syvä sukupolvikuilu, jonka aikana kirjoitusmerkkien tekotapa on muuttunut radikaalisti.

Mitään kunnon kirjaa en täällä tietenkään ole aiheesta ostanut. Lähinnä olen mahdollisuuksien mukaan yrittänyt hyödyntää Suomessa käyttämääni peruskurssin kirjaa, vaikka olenkin pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään laskuharjoituksia pitäneen tutkijan parin vuoden takaiset turhautumat ja huudot käyttämämme ko. labran professorin kirjan kelvottomuudesta. Kirja kun on erittäin suppea ja joitakin olennaisia asioita käsitellään siinä vain puolittain tai ei laisinkaan.

Yliopiston kirjastoista sitten metsästelin jotakin käyttökelpoista kirjaa. Peruskirjoja, joita käytetään useammallakin kurssilla täällä, ei löydy kuin muutamia lainattavia kappaleita koko yliopistolta. Laina-aika riippuu opiskelijastatuksesta (lisensiaatti, maisterin tutkinto, jatko-opiskelija..) ja meillä vaihto-opiskelijoilla on vielä erillisehdot. Laina-aika koneosaston kirjastosta 8 vrk ja muista kirjastoista voi olla sitäkin lyhyempi, esim. kemian kirjastosta lainatessani sain kirjat vain kahdeksi päiväksi kotia.. Ymmärtäähän sitä (?), ettei vaihto-opiskelijoille kenties kannata antaa kirjoja kovin pitkiksi ajoiksi. Mutta eikö vaihto-opiskelijat juuri ole niitä jotka ehdottomasti ovat kirjastojen kirjojen varassa. Tuskin kukaan yhtäkään kirjaa kurssille täällä ostaa.

Lukusäät ovat muuten olleet mahtavat. Epävakaista on pidellyt jo jonkun aikaa, lämpötilat eivät paljon 20 asteen yli nouse ja aina välillä satelee. Ei siis ainakaan vielä näkyvissä sitä Portugalin kuumaa ja tuskaista kesää, josta minua on ehditty useammassakin välissä varoitella..

Marsseja, sardiineja ja olutta

Katolilaisessa maassa kun ollaan, pyhimyksiä riittää joka lähtöön. Tänään on São Antonion päivä (Santo Antônio de Lisboa, Santo Antônio de Pádua tai ihan vain näin suomalaisittain Antonius Padovalainen). Kyseinen pyhäksi julistettu mies oli alkujaan Lissabonista ja tästä syystä nykyisin myös Portugalin ja eteenkin Lissabonin suojelija.

12. kesäkuuta illan traditioksi on muodostunut eri kaupunginosien marssit Avenida da Libertadella ja illan juhlien jatkuminen vanhassa Alfaman kaupunginosassa aamuun asti. Marssit eivät tehneet suurempaa vaikutusta, mutta katujuhla on aina katujuhla ja huolimatta liikkumisen hitaudesta Alfaman ihmisiä pullollaan olevilla kaduilla oli tunnelmaa. Kameran jätin kotia, koska unohdin ladata paristot, joten kiitos kuvista kuuluu tsekkiläiselle Tomasille.

Niin ja ne sardiinit. Grillissä kypsennetyt kokonaiset sardiinit (yleensä kuivan ja mauttoman leivän välissä tarjoiltuna) kuuluvat kuulemma olennaisena osana São Antonion päivän juhlintaan.

Marssia Avenidalla.

Ja ihmisiä seuraamassa marsseja.

Ihmisvilinää Alfamassa. Sillä kadulla, missä 28 trami kulkee. Ei Alfamassa katujen nimillä mitään tee, suurinta osaa ei kumminkaan ole kirjoitettu karttaan.

Kaikenlaisia herkkuja myynnissä kaduilla. Osa 1.

Ja osa 2.

Yksityiset grillibileet takapihalla. Tai etupihalla.

Lähdin viettämään iltaa tsekkiläisten kanssa, ja lopulta porukassa oli ainakin puoli labraa poikien työpaikalta. ..Ai miten niin näyttävät insinööreiltä?

Äiti ja iskä 7.-12.6

Jos välillä vaikuttaa etten tee täällä mitään muuta kuin kiipeä, tai ainakaan kirjoita mistään muusta, niin nyt ei sitten käyty kalliota lähelläkään. Äiti ja iskä saapuivat to iltana Lissaboniin ja viettivät täällä vajaa viisi vuorokautta. Loma oli toivottavasti miellyttävä, ainakin miun mielestä ehtivät nähdä aika hyvän siivun kaupunkia käytettyyn aikaan nähden.

Miekin pääsin tutustumaan Lissabonin ravintoloihin paremmin, kun tapanani ei yleensä ole ulkona paljoa syödä. Kasvisvaihtoehdot ovat täällä ravintoloissa täysin nollassa, ellei sitten mene erityiseen kasvisravintolaan, joten kalaa on sitten tullut syötyä viiden päivän ajan ahkerasti.

Mitä nyt ravintolaruuan ja opiskelijaruokaloiden ruuan perustella voi sanoa, niin portugalilainen ruoka on hyvin yksinkertaisesti valmistettua konstailematonta ruokaa, joka silti on hyvin maukasta. Pitkää miinusta annan kasvisruokien puutteen lisäksi suolan käytölle. Syödessä tulee hirvittävä jano ja yleensä vatsan jo täytyttyä viimeisiä paloja ei enää tekisi mieli laittaa suuhun suolamäärän takia. Eksessiivisen suolan käytön vastapainoksi muita mausteita portugalilainen keittiö ei sitten tunnukaan tietävän, kauppojenkin maustevalikoimat ovat yleensä todella suppeat ja usein aivan olemattomat.

Jardim da Estrela -puistossa kahvilla.

Sunnuntaikävelyä Sintrassa. Kaupan olisi vanhoja ja upeita taloja, joskaan aivan remontoimatta ei taitaisi asumaan päästä.

Maurilaisia mosaiikkeja Sintrassa.

Sintran vanhan osan katukuvaa ja taustalla ylhäällä "Castelo dos Mouros".

Yksi Sintran palatseista, "Palacio Nacional de Sintra".

Palatsin sisällä oli ihastuttavia ahtaita kierreportaita.

Ja toiset kiviset.

Vanhoja koristeellisia huonekaluja.

Ja upeita mosaiikeja ja koristeellisia kattoja.

Saman huoneen kattoa tarkemmin

Sintrasta jatkoimme rallikuskin ajamalla bussilla rannikolle.

"Cabo da Roca", Euroopan läntisin piste.

Vapaapäivä Sintrassa

Sintassa jälleen kahden kuukauden jälkeen. Torstaille sattui jokin ”Corpo de Deus” eli ”jumalan ruumis” –pyhä, joka tarkoitti kaikille vapaapäivää. En tiedä mistä tämä juhlapäivä juontaa juurensa (joo, wikipediastahan se nopeasti löytyy, mutta en jaksanut lukea selitystä ;) ), mutta vapaapäivä on aina vapaapäivä.

Aamuinen herätys oli liian aikainen ja olin hieman sekaisin ja väsynyt koko päivän. Joten jos viime viikonloppu oli hyvä kiipeilyviikonloppu, nyt sitten olikin jo aika ottaa vähän takapakkia. Koska Sintran kalliot ovat selkeästi positiivisia, tarkoittaa se sitten sitä että reittien vaikeuksien on tultava muualta. Ja yleensä se tarkoittaa sitä, ettei otteita läheskään ole käsille eikä jaloille ja tasapainoillen on kitkalla mentävä eteenpäin. Ikävä tunne, kun jatkuvasti jännittää pitääkö jalkojen kitka vai ei, vai saako raapia nahkaansa karkeaa graniittikalliota vasten. Oli taas siitä kiipeilystä rentous kaukana.. Väsymys kiristi pinnaa ja kallio, josta ei saa otetta jännitti ja jopa hieman ärsytti joten kiipeilyt jäivät vähän vähemmälle.

Seli seli mutta olipahan kaunis ilma olla pihalla. Ja Sintran luonto on mahtava.



Lähestymisohjekuva, jotta seuraavankin kerran muistaa mistä kääntyy polku kallioille.



Valmistautumista.



Matthias kiipeämässä pyöremuotoisia "tikapuita". Muualta kuvasta näkyy hyvin minkä tyyppistä kallio oli.



Hieman haastavampaa lähestymistä.



Lähestymisen leveysrajoitus.



Tammien (?) oksat täynnä naavaa.

Monsantossa kiipeämässä

Koska säitä nyt kerran pitelee (lähes 30 asteessa mennään), ei viitsisi vaan sisällä olla ja rocodromon sijaan käväistiin taas Monsanto puiston pohjoispuolella olevalla kiipeilytornilla. Azoiassa viimeksi mukana ollut Sarah saapui myös paikalle Rafan kanssa.


Monsanto puisto (google mapsista nähtynä), tai metsikkö voisi olla parempi nimitys, on valtava puistoalue Lissabonin länsiosassa. Puisto näyttää mukavalta virkistysalueelta, ja ilmeisesti myös toimii tässä tarkoituksessa. Se on tunnettu myös paikkana, jossa tavaraa on tarjolla, ja kuulemani mukaan ruokatunnin aikaan teillä käykin kuhina kun portugalilaiset käyvät nauttimasta lounastunnistaan..

Rafael "selvittämässä" köyttä, jotta Sarah saa edes hieman kiivetä.



Monsanton kiipeilytorni.



Ylienerginen Rafael lastenseinällä.

Reguengo do Fetal

Kiipeämässä taas. Tällä kerta vähän pidemmällä, n. 120 km pohjoiseen päin, Fatiman kieppeillä. Reguengo do Fetal on kylän nimi, jonka kupeessa pienen laakson molemmin puolin löytyy useampi sektori kiivettävää. Loisto paikka kaikin puolin, ja kiipeämisessä oli hyvä fiilis. Lauantaina hieman liidaus harjoitusta vitosen reiteillä ja sunnuntaina yläköydellä, mutta vain 6a reittejä. :)

Kesäsäät olivat mahtavat, mutta olo ei silti ollut tuskainen, kiitos pienen tuulen. Pikemminkin oli vaan mukava että vähän lämmitti, kun ei täällä vielä turhan montaa päivää ole kunnolla lämmintä pidellyt. Itse asiassa olen tässä naureskellut että niin sitä vaan edelleen kaupungissa hyvin nukkuu sama paksu peitto pussilakana sisällä (ihan niin kuin olisi montakin peittoa mistä valita..), kuin maaliskuussa.. Lissabonissa kun päivä- ja yölämpötilojen välillä on helposti yli kymmenen astetta eroa, niin yöllä ei hikoile vaikka nyt onkin päivälämpötilat olleet melkein kolmessakymmenessä.

Liidaustippumisneitsyys menetetty.



Janin 7a:n yritys.



...muttei aivan onsight:ina onnistunut.



Viikonlopun kuvalliset todisteet eivät kerro Petrin kiivenneen ensimmäistäkään reittiä...



Näkymä Lágrimas sektorille.



Ilta-aurinko poseerausta.



Käynnistymisvaikeuksia.



Sunnuntai aamupäivänä näytti kuin vuodenaika olisi vaihtunut.



Sumu pisti epäilemään että saadaankohan vielä nauttia sateestakin tai vähintäänkin nihkeän liukkaista kallioista.



Kyläkin näkyi vain utuisesti.



Vladimirin päivän avaus 7c:llä.



Huolestuminen säästä oli kuitenkin aivan turhaa. Tämän sektorin vasemmasta reunasta kiivettiin useampi 6a. Vaikka eihän tuosta kuvasta mitään näe...



Ihminen laskeutuu puusta. Tai Vladja kalliolta.



Yllättäen parhaimmat kuvat saatiin räpsittyä Vladimirin liideistä.



Kylä kahvit.



Ja "koko perhe" palaa Lissaboniin.