Serra da Azoia

Kalliot kutsuivat taas. Lauantai kiipeämistä kalkkikivikallioilla ja sunnuntaina päivällä me Vipen kanssa lähdettiin jo takaisin kohti Lissabonia. Sattui vaan käymään niin, että Vipellä jäi paikan eri kallioiden lähestymiskartat ja topot taskuun, eivätkä Jan ja Petr löytäneen enää sunnuntaina sopivia kallioita kiipeämiseen.. hups.

Meren äärellä jälleen. Kuvassa myös yksi alueen hylätyistä mökeistä.

Ja lähes pilvetön taivas.

Serra da Azoian kallioita.

Itse kalliot eivät olleet mielestäni kaikkein miellyttävimmät kiivetä. Koloja ja reunoja oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta hyviä otteita vaikea löytää silmillä ja käsiä syöviä teräviä reunoja paljon. Mutta paikka oli upea, yövyimme pienen talon raunioilla, joka sijaitsi melko jyrkällä rinteellä meren äärellä. Yöllä täysikuu heijasti upean kuunsillan meren pinnalle. Kesämakuupussilla ei kyllä vielä ollut ihan riittävä, vaatetta oli päällä kolmessa kerroksessa, pipoa ja hanskoja myöskään unohtamatta..

Edes hieman tuulensuojaa yöllä.

Huone merinäköalalla.

Aamutunnelmia terassilla.

Azoian nuoriso kokoontuu kylälle...

Bussimatkalla Lissaboniin pysähdyimme kivanoloisessa pikkukylässä Sesimbrassa.

Turisteilemassa: Castelo de São Jorge & Belém

Seitsemän kukkulan päälle rakennetussa Lissabonissa on korkeimman kukkulan päällä Sao Jorge:n linna. Vanhimmat täältä löydetyt jäännökset ovat 600 luvulta, mutta ilmeisesti varsinaisen linna on 1000- tai 1100 luvulta. Jäännökset eivät mielestäni ole kovinkaan kummoiset, mutta maisemat joka suuntaan ovat kieltämättä hienot.

Maisemia Sao Jorge:n linnoitukselta.

Koska täysin pimeässä huoneessani täällä aamu-unet ovat erittäin makoisat, ei tänäänkään päästy liikkeelle kovin aikaisin. Näin ollen Belemissä kävimme vain kirkossa ihastelemassa upeaa 25 metriin kohoavaa holvia.

Mosteiro dos Jeronimos -luostarin kirkko.

Kirkon upea katto.

Lepotauko.

Ja tietysti syömässä kuuluisia vaniliavanukas(?)täytteisiä leivoksia. Käsintehtyjä ”Pastéis de Belém” saa kyllä jokaisesta pasteleria:sta kaupungistakin (jossa niitä kutsutaan yleisemmin pasteis de nata –nimellä), mutta eiväthän ne tietenkään ole sama asia! Tämän kuuluisan ”torttutehtaan” historia juontaa 1800 luvun alkupuolelle, jolloin viereisessä ”Mosteiro dos Jeronimos” –luostarissa toimi sokeriruoko jalostamo. Vuoden 1820 liberaalin vallankumouksen seurauksena vuonna 1834 kaikki luostarit suljettiin ja selviytyäkseen joku Jeronimos luostarista tarjosi leivonnaisia myyntiin. Nämä leivonnaiset saivat nimen ” Pastéis de Belém” ja pikkuhiljaa suuren suosion. Leivonnaisten resepti on edelleen salainen. Eroa kopioihin ei kuitenkaan kovin paljoa ole. Tai sitten vain makuaistini ei ole tarpeeksi hienostunut..

Pasteis de Belem, ham ham.

Ne aidot ja alkuperäiset...

... vuodesta 1837.

Portinho da Arrábida

Vihdoin saatu ensikosketus Portugalin kallioihin! Viime viikonloppuna flussa vielä pakotti ottamaan rauhallisesti, mutta nyt vihdoin tummia pilviäkin uhmaten päätettiin lähteä Vipen kanssa iltapäiväksi Setúbalin lähelle kallioille.

Vaikka sunnuntaiaamun lähtö venähtikin taas pitkälle iltapäivään, päästiin lopulta myös kiipeämään. Tsekkiläiset Jan ja Peter olivat lähteneet ajelemaan jo perjantai-iltana ja koukkasivat meidät vielä sunnuntai iltapäiväksi mukaan Setúbalin asemalta.

Kalkkikivikalliot hämmensivät hieman ensi alkuun, mutta eiköhän tässä kevään aikana ennätä niihinkin saada kunnolla tuntumaa.

Jan liidaamassa.


Ensimmäistä nousua odotellessa.


Vipe vuorossa.


Hienot näköalat.


Vipe liidaa "Speady Gonzales:ia".

..muttei vielä tarpeeksi nopeasti.


Vasta aloittanut Peter kiipeää yhtä hyvin kuin minä. Olisikohan pitänyt myös harrastaa kajakkipooloa...


Yritystä löytyy, muttei tarpeeksi voimaa ja taitoa. :)


Tiivistä tunnelmaa topissa.


Laskeutuminen puusta.

Lentokentällä taas

Kun ei pääse Suomen luo, Suomi tulee Jaanan luo. Vipe, mukanaan ruisleipää ja salmiakkia, lensi kyläilemään. Ensimmäinen päivä Lissabonissa ei kyllä tarjonnut Vipelle hirveästi elämyksiä, koska molemmat tarvitsivat syystä tai toisesta kipeästi pitkiä päiväunia.

Elekieltä

Portugalilaisilla on hauska tapa vinkata silmää. Silmäniskun voi nähdä yhtä hyvin jutellessa kaverin kuin tuntemattomankin kanssa. Aina ei edes tarvitse käydä varsinaista keskustelua, vaan vinkata voi tervehdyksenomaisesti. Professorikin voi iskeä silmää vaikka kesken luennon.

Se ei ole flirttailua, kuten äkkiseltään suomalaisesta voisi tuntua. Silmää voi iskeä tervehtiessä, hyvästellessä tai jutellessa muuten vaan ja yhtä hyvin vastakkaiselle kuin samalle sukupuolelle (en kyllä tiedä vinkkailevatko myös miehet toisilleen). Se on aina positiivinen ja kannustava, ehkä myös hieman kujeileva ilmaisu.

Rocódromo

Ennen Portugaliin tuloani kuvittelin täällä kiipeilyn olevan jokseenkin yhtä suosittua kuin Espanjassa. Tai ainakin suositumpaa kuin Suomessa, ovathan sääolosuhteet täällä kiipeilijälle selvästi suosiollisemmat ja ulkokallioita löytyy mukavasti. Hyvin pian kuitenkin huomasin olevani väärässä. Kiipeilyvarustekaupatkin ovat vähissä ja hinnat Suomen luokkaa, joten varustemäärääkään tuskin täällä tulee huimasti kasvatettua.

Käytyäni jo kaksi kertaa aiemmin rocódromossa, eli sisäkiipeilypaikassa, en vielä ollut kovinkaan ihastunut siihen. Ainoana Lissabonissa kyseinen rocódromo voi toki tarjota täällä jotain, mitä kukaan muu ei voi. Mutta kaupungin ainoalla rocódromolla ei paljon muuta kehuskeltavaa olekaan. Paikan yläköysittelyseinä vaikuttaa aika surkealta, vaikken sitä kokeilemaan olekaan päässyt. Boulderiseinää puolestaan löytyy paikasta ihan kiitettävästi, mutta boulderoinnista sisällä en koskaan ole liiemmin ollut innostunut. (Boulderointi = kiipeilyä matalilla kivillä, kallioilla tai sisäseinillä, niin matalalla että voi hypätä alas loukkaantumatta.)

Eilen kuitenkin sain rocódromolle seuraa tsekkiläisestä Janista, joka on hurahtanut lajiin aivan täysin ja päädyin itsekin liittymään rocódromon jäseneksi koko kevätkaudeksi. Rahaahan ei minulla tietenkään ollut tarpeeksi mukana, joten maksupuoli täytyy hoitaa seuraavalla kerralla..

Vaalivalvojaiset

Pitäähän vaalivalvojaisia portugalissakin viettää, joten eilisilta vietettiin monikansallisesti Hannan asunnolla Suomen vaaleja seuraillen. Hannan kyläilemässä oleva kaveri Anne ja mie yritimme tarjota auttavia käsiä kun Hanna ahkerana teki tarjolle kaalipiirakkaa, perunasalaattia ja omenahyvettä. Kinkkinen kaasu-uuni tietysti poltti kaiken enemmän tai vähemmän mustaksi, mutta vieraat söivät silti ennakkoluulottomasti kaiken tarjotun. Lisäksi tarjoiltiin tietysti ruispaloja sekä alku- ja väli snapseiksi vodkaa ja salmiakkikossua.

Kamera tietenkin unohtui kotia, joten kuvin en voi välittää tunnelmia kansainvälisistä vaalivalvojaisista.

Feira da ladra

Kuume ja säryt lähtivät lääkkeillä, joten aika nousta sängyn pohjalta. Vanhassa Alfaman kaupunginosassa järjestetään joka lauantai (ja ilmeisesti pienempimuotoisesti myös keskiviikkoisin) kirpputori, ”feira da ladra”. Ivanan ja Helenin kanssa kahlattiin läpi käytetyt tavarat posliineista vaatteisiin ja uudemman tavaran käsityökojut. Aurinko paistoi ja jopa hieman lämmitti.

Kaikenlaista sälää tarjolla.

Ja paljon käytettyjä kirjoja.

Helen ja mie.

"Elevador" Bairro Altossa.

Lisää kirjoja uusiokäyttöön Bairro Altossa.



Bairro Alton miradorissa. Ivana ja Helen.

Portugalin tunnit

Eilen alkoivat portugalin tunnit IST:llä, ja tänä iltana pääsin itsekin aloittamaan. Kuukauden ajan olisi joka arki-ilta tarjolla kaksi tuntia portugalin opetusta. Ei voi muuta kuin ihmetellä tätä äänteiden kirjoa. Miten niin e-kirjaimen voi muka ääntää kolmella eri tavalla? Ja tähän ei vielä ole laskettu mukaan nasaali e-äännettä… En edes kykene kuulemaan eroa kaikkien e-äänteiden välillä, saatikka sitten lausumaan niitä. Tästä on hyvä jatkaa.

Matkaflunssa

Hieman poiketen ennestään tutusta kaavasta, tällä kertaa maiseman vaihdos on tehnyt minusta ylienergisen. Puhua pulputan välillä kuin mielipuoli ja tunnen itseni käyvän hieman ylikierroksilla. Ehkä tämä nyt sitten vaati veronsa, ja viime yönä iski flunssa. Buranankaan avulla yöunet eivät olleet kummoiset, eikä päivällä nautituilla finrexineilläkään tuntunut olevan vaikutusta lihassärkyihin. Illalla kuumeen noustua jo lähelle 39 astetta, naapurin vaihtaripoika tarjoutui käymään apteekissa jos jotain sieltä tarvitsisin, ja tokihan kaipailin jo lääkevarastojeni täydentämistä, koska en ollut Suomesta kummoisempia mukaan ottanut. Nyt vihdoin 1 g paracetamolin alkaessa vaikuttaa tunnen oloni ihanan kivuttomaksi ja kenties kykeneväni nukkumaankin ensi yönä. Onnekseni huomaan jo tavanneeni kerrassaan ihania ihmisiä, sillä toinenkin vaihtariystäväni lupasi tulla käymään jos oloni kävisi liian yksinäiseksi täälä sängyn pohjalla.

Tällekin päivälle olisi ollut kaikenlaista muuta mukavaa suunnitteilla, mutta kai sitä nyt sitten on vaan otettava rauhallisesti vähän aikaa..

Maldita computadora

Otsikko on espanjaa, koska tähän mennessä minulle on muodostunut mielikuva (lieko oikea vai väärä..), etteivät ”tavalliset” portugalilaiset juurikaan käytä kirosanoja. Toisin kuin naapurissa asustavat espanjalaiset, jotka useinkin painottavat sanomaansa erilaisin arkisin ilmauksin. Tästä syystä tietokoneen sadatteleminen ei mielestäni mitenkään onnistu luontevasti portugaliksi, vaan ehdottomasti vaatii espanjankielen käyttöä.!

Täälä Lissabonissa näyttää olevan yllättävän yleisiä langattomat nettiyhteydet. Kotonta, kouluista ja julkisilta paikoilta ei ole mitenkään tavatonta löytää langattomia verkkoja. Kuten myös tässä asunnossa, jossa asustelen. Kuitenkaan windows järjestelmäni ei suostu hyväksymään verkolle asetettua access key:tä kelvolliseksi salasanaksi (ei, en todellakaan tiedä miksi..), enkä onnistunut Linux puolella edes havaitsemaan langatonta verkkoa. Ongelma toki oli helposti ratkaistu kotonta tuomallani viisimetrisellä nettikaapelilla, WLAN laite kun sattumalta on sijoitettu huoneeseeni.

Seuraava ongelma ilmeni Linuxin kanssa. Koska kuulin että Ubuntu Linux on niin helppo asentaa, että jopa minä osaisin sen tehdä (en kuitenkaan sitä itse asentanut, vaan annoin Vipen tehdä sen, koska viimepäiväni Suomessa ennen tänne lähtöä meni tuttuun tapaan viime tippaan asti pakkaillessa..), halusin laittaa myös sen koneeseeni, jotta voisin hieman totuttautua Linuxin käyttöön. Ubuntu ei ihan vielä ollut ehtinyt vakuuttaa minua, pääasiassa messengerin ja skypen käytössä ilmenneiden ongelmien vuoksi, kun se sitten lakkasi toimimasta. Yritettyäni ladata päivityspaketteja, ei Ubuntu enää suostunut päästämään minua kirjautumaan sisään seuraavalla kerralla. Jonkun vian vuoksi päädyn looppiin, jossa kirjoitan käyttäjätunnukseni.. ja salasanani.. ja hieman mietittyään kone pyytää uudelleen käyttäjätunnustani.. ja salasanaani.. ja sama toistuu uudelleen ja uudelleen. Yrittäessäni muutamia kertoja vakuutuin siitä, ettei vika ollut minun väärinkirjoittamissani tunnuksissa, vaan Ubuntussa. Asian korjaamiseksi on kaksi vaihtoehtoa. Joko yritän itse tehdä asialle jotain.. tai odotan siihen asti kunnes Vipe tulee kyläilemään ja odotan vian korjautuvan ”kuin itsestään”..

Ja tämän jälkeen olen vielä laittamassa itseäni kurssille, jossa minun oletetaan osaavan koodata (ilmeisesti visual basicillä) jotakin saasteiden leviämiseen liittyvää..

Vaalit

Kansailaisvelvollisuus taas kerran täytetty. Hannan kanssa käytiin äänestämässä Suomen suurlähetystössä ja sen jälkeen tietenkin vaalikahveilla.

Hannan kanssa näköalakahvilassa Bairro Alto:ssa.

Halpaa

Kouluun kirjautuessani piti myös maksaa koulun vakuutus. Päällisin puolin pätevässä vakuutuksessa on kolme vaihtoehtoa, joista halvin korvaa mm. pysyvästä invaliditeetista 10 000 e ja hoitokuluja 2500 e, samojen lukujen ollessa kalleimmassa vaihtoehdossa 20 000 e ja 5000 e. Vakuutusten hinnat vain oli mielestäni kummallisesti ilmaistu, halvimmalle kun oli laitettu 1,16 e ja kalleimmalle 2,32 e. Kysyessäni asiaa, sain kuulla, että summa maksetaan tosiaankin vain kerran vuodessa!

Vielä en ole aivan ymmärtänyt, kuinka tämä vakuutus voi toimia. Pikaisella laskutoimituksella kun saa, että vaikka kaikki koulun perusopiskelijat maksaisivat kalleimman vakuutuksen, vakuutusyhtiö saa vain 2,32*8000=18 560 e. Sillä summalla ei kovin monia hoitokuluja tai vahinkoja makseta..

Mamma mia noita italianoja!

Eilisten tupaantuliaisten jälkeen houkutus oli kova jättää aamun ensimmäinen luento väliin, mutta ihme kyllä sain kuin sainkin itseni liikkeelle. Huolimatta siitä että kävin katsastamassa ensin kokonaan väärän rakennuksen, saavuin ajoissa luentosalille vain todetakseni ettei luentosalin ulkopuolella ollut ketään ja salikin oli pimeänä. Informaatio siirretystä tai perutusta luennosta ei ihan kulkenut miulle asti, mikä ei suuremmin ihmetytä ottaen huomioon etten virallisesti ole koko IST:llä. Ilmeisesti on aivan normaalia, etteivät luennot ala vielä ensimmäisellä viikolla.

Annen lähdettyä takaisin Suomeen toissapäivänä, olen ainut vaihto-opiskelija Instituto Superior Técnicossa. Kiertoteiden kautta kuulin kumminkin jo pari päivää ennen Suomesta lähtöäni että Lissaboniin kevääksi opiskelemaan oli lähdössä myös taikissa opiskeleva Hanna. Hanna oli löytänyt kämppäkavereikseen pari italialaista poikaa, ja italialaisten mielestä tupaantuliaiset oli järjestettävä heti kun tavarat on saatu kannettua sisään. Ja niitähän ei vaihto-opiskelijalla paljoa kannettavana ole, joten tupaantuliaiset pidettiin jo eilen. Rauhallisten portugalaisten jälkeen lähinnä italialaisista (ja espanjalaisista) koostuva joukko oli suorastaan hengästyttävää kuunneltavaa.

Tänään myös kävin yliopistolla capoeira tunnilla. Nettisivuilta löytyy kiva kuva 10 hengen ryhmästä harjoittelemassa IST:n päärakennuksen edustalla, mutta ryhmä vaan on tähän päivään mennessä ehtinyt kutistumaan kolmipäiseksi..

Alku aina...

Päätin käyttää viikon ennen virallisten papereiden hoitamista tehokkaasti hyväkseni, ja aloittaa saman tien eilen illalla valitsemillani kursseilla käynnin. Aamun ensimmäinen, ”Modelação ambiental” luento jäi hyvästä yrityksestä huolimatta väliin, koska syödessäni aamupalaa huomasin laittaneeni herätyskellon soimaan tuntia liian myöhään, ja luennon jo alkaneen.

Seuraavalle tunnille onnistuin saapumaan ajoissa. Koska tarkoitukseni oli ottaa kursseihini hieman ”liukumavaraa” (neljästä on hyvin varaa tiputtaa yksi pois kevään kuluessa, jos ”työmäärä” alkaa rasittaa..), päädyin valitsemaan myös kurssin ”Microbiologia”. Luennot näyttäisivät kestävän täällä normaalisti vain tunnin aiheesta kerrallaan (50 min), minkä ajan kielellisesti rajoittuneenakin jaksaa hyvin keskittyä. Yllätyksekseni huomasin pysyväni jotenkuten aiheessa mukana, huolimatta siitä että opetus oli pelkästään portugaliksi. Asiaa kyllä auttoi kovasti slaidi esitys, portugali kun kirjoitettuna muistuttaa hyvin paljon espanjaa.

Lissabonin elektronisen matkakortin hakemuksenkin sain saman tien toimitettua, kiitos siitä erään italialaisen vaihto-oppilaan (jonka nimen tietenkin jo unohdin), joka opasti lähimpään valokuvaamoon ja sieltä matkakorttihakemuksen jättöpisteelle. Aitona italianona tämä poika ei tietenkään puhunut kuin ”muutaman” sanan englantia, joten kommunikointi hoitui sekoittamalla sujuvasti neljää kieltä yhteen; englantia, portugalia, italiaa ja espanjaa.